Tervan räkkäystä

Aikoinaan Pateniemi oli huomattava tervan ulosvientipaikka. Tätä toimintaa oli vielä 1900-luvun paikkeilla. Pateniemeen tuotiin tervaa pääasiassa Iistä. Tervaveneet laskivat Iijokea alas ja Haminassa tynnyrit lastattiin kaljaaseihin, jotka toivat ne purjehtimalla Pateniemen tervahoviin, missä ne varastoitiin odottamaan ulkomaille tapahtuvaa kuljetusta. Lisäksi Pateniemeen toivat tervaa lähipitäjien pienpolttajat. He toivat tervansa hevospeleillä, toiset enemmän, toiset vähemmän.

Silloin kun terva otettiin Pateniemen tervahovin suojiin, suoritettiin ns. tervanräkkäys. Tämä oli todella tarkkaa puuhaa. Räkkäys tapahtui seuraavaan tapaan: tynnyrit avattiin ottamalla tappi pois ja siitä valutettiin kaikki liika neste maahan. Ainoastaa puhdas terva jäi jäljelle. Toiselle tynnyrille tehtiin samoin ja sen jälkeen tynnyri täytettiin puhtaalla tervalla. Näin saatiin tynnyrit sellaiseen kuntoon, että ulkomainen ostaja ei tullut petetyksi. Tämä työ vaati todella tarkkaa miestä ja samalla monipuolista asiantuntijaa, olivathan kysymyksessä tuottajan, välittäjän ja ostajan edut. Räkkärit oli yleistä luottamusta nauttiva henkilö tervahovin läpiirissä. Hänen sanansa oli lakina terva-asioissa.

Pateniemen tervahosissa toimi tällä vastuunalaisella paikalla pitkät ajat Piipari-niminen mies. Hän oli jo ulkonäöltään kunnioitusta herättävä hahmo. Iso, lihava ja toimelias henkilö. Asiat luistivat hyvin hänen hoidossaan. Silloin hän vihastui sydänjuuriaan myöten kun pikkupojat kävivät hakemassa tervatynnyrien vanteita piilipyssyjensä jousiksi, vaikka pojat ottivat niitä vain tyhjistä tynnyreistä. Tälläisilla matkoilla Piiparin ja poikien välit tahtoivat mennä vähän sekaviksi. Auta armias jos räkkäri sai pojan kiinni, siinä eivät selittelyt auttaneet. Vannetta käytettiin muihin tarkoituksiin kuin piilipyssyn jousena. Vähään aikaan ei pojan mieli tehnyt lähteä hakemaan uutta jousta. Asiathan unohtuivat tietenkin aikaa myöten puolin ja toisin.

Kesällä tulivat laivat, etupäässä kaksimastoiset kaljaasit hakemaan tervaa ulkoimaille. Laivat ajoivat suoraan tervahovin möljään ja lastasivat siitä. Kesän mittaan kävi hyvin paljon laivoja näissä asioissa Pateniemessä. Toiset toivat tervaa ja toiset veivät sitä pois.

Tervahovi ja tervamöljä olivat siinä paikassa, missä nykyinen Huikonen pistää merelle päin. Siinä vaiheessa oli möljän pohjoispuolella niin syvää, että tervakaljaasit pääsivät laituriin saakka. Rannasta n. 50 m:n päässä olivat valtavat tervakasarmit katettuina rakennuksina. Kasarmeja oli kaksi ja lisäksi yksi suuri. Toiminta oli kaiken kesää hyvin vilkasta ja työssä – purkamisessa, räkkäyksessä, varastoinnissa ja lastauksessa tarvittiin huomattava määrä miehiä.

Vuosisadan vaihteen jälkeen tämä, aikoinaan varmasti hyvin kannattava vientitoiminta väheni vähenemistään ja loppui vähitellen kokonaan. Viimeisenä räkkärinä toimi Koskela Kellosta.

Muistinvälähdyksiä vanhasta Pateniemestä, kirjoittajana Kalle

Mainokset