Pihanäkymiä Pateniemestä vuosien saatossa

 

Tämän päivän Patelaa (kuvat otettu v. 2001)

aita
Vuonna 1987 Porilan asuntoalue sijoittui asuntoreformiyhdistyksen järjestämässä kilpailuissa kolmanneksi parhaan asuinympäristön joukkoon.
mikkola
Näkymä Pateniementieltä
kujaa2
Näkymä Itälahdenkujalta
museo
Pateniemen Sahamuseo

 

Sahateollisuus ja sahatavaran vienti ovat luoneet aikanaan perustan Suomen teollistumiselle, vientikaupalle ja hyvinvoinnille. Sahateollisuuden suuresta merkityksestä huolimatta ei Suomessa tähän asti ole ollut pelkästään sahateollisuudelle historian esittelyyn erikoistunutta museota.
Kunnioittaakseen maamme teollistamisen uranuurtajia Veitsiluoto Oy päätti perustaa sahateollisuuden erikoismuseon. Pateniemessä, jossa sijaitseva saha on ollut eräs pisimpään yhtäjaksoisesti toimineista sahalaitoksista koko maassamme. Näin museon sijoittaminen Pateniemeen oli hyvin luontevaa.
Pateniemen sahan museo avattiin 19.6.1989. Samalla päivämäärällä Veitsiluoto Oy lahjoitti valmiin museon Oulun kaupungin ja edelleen Pohjois-Pohjanmaan museon omistukseen. Sahamuseo on avoinna Pateniemessä kesäisin.

Mainokset