Pakinaa paateista

Pakinaa paateista ja paattimiehistä Oulu Oy:llä

Lopullisesti lienee mennyt se aika jolloin hinaajat eli paatit seelasi Perämeren rannikolla. Vuodet vierivät ja tekniikka kehittyy, mutta on tavallaan vahinko, että sellainen toiminta tuotannossa loppuu kokonaan. Moni elossaoleva paattimies- ja nainen saattavat kaiholla muistella menneitä aikoja. Omat henkilokohtaiset kokemukset rajoittuvat vuosille 1946-1948, jolloin olin eltarina eli lämmittäjänä Oulu 6:n. Lisäksi olin joskus 30-luvulla s/s Warmassa ”ookaamassa” isän mukana kuin hän oli silloin Warman masinistina.

Ensimmäinen höyrykoneella varustettu hinaaja oli Alku-niminen siipirataslaiva. Se lienee aloittanut liikenteen v. 1902 hinaten tukkeja aina Iistä saakka omistajansa, kauppaneuvos Bergbomin sahoille Toppilaan ja Pateniemeen. Se oli ollut hankala manoveerattava eli ohjailtava, mutkissa oli pitänyt kaulatäkillä olevaa painoa siirtää vastalaidalle, ettei paatti olisi kaatunut.

Ennen kuin konevoimaiset hinaajat tulivat käyttöön, tukit kuljetettiin sahoille ”vorokkipelillä”. Vastuulla eli erottelulla tehtiin iso ristikkolautta, tukit ladottiin päälekkäin ristikolle ja sidottiin yhteen kuusesta väännetyillä vitsaksilla. Lautalla oli kelu ja pitkä ankkuriköysi, ankkuri vietiin soutaen menosuuntaan ja köysi kelattiin takaisin rummulle miesvoimin tai hevosta käyttäen. Joskus jos sattui myötätuuli, käytettiin purjetta. On selvää, että esim. matkaan Iistä Pateniemeen saattoi mennä viikkokin, joten lautalla täytyi olla jonkinlainen asuinsuoja sekä evästä kaikille.

Uleå-yhtiöllä, myöhemmin Oulu-yhtiöllä paatteja tarvittiin lauttojen kasaamiseen vastuilla, laivojen passaukseen Pateniemen ja Varjakan sahojen reitillä, sekä tukkien hinaukseen sahoille. Nuottasaaren tehtaiden valmistuttua vähän ennen Talvisotaa, aloitettiin massapuun hinaus sinne. Allekirjoittaneen hinaajapalvelusaikana Oulu Oy:llä oli höyrykoneella varustettuja hinaajia 14-15 kpl, lisäksi pienempiä moottorikäyttöisiä eli yhteensä parikymmentä.

Paattien miehistöt olivat merilain alaisia. Työhön pääsi vasta kun Oulun satamakapteeni oli suorittanut ottokatselmuksen, eli merimiesten kielellä päällemynsträyksen. Jossa todettiin, että mies oli tehtävään kelvollinen mm. ikänsä puolesta. Ammatillisesti oltiin järjestäytyneitä konemestariliittoon ja merimiesunioniin.

Useimmat hinaajat nostettiin syksyllä ylös huoltoa varten Pyydyskarin telakalle. Kunnostustyöt aloitettiin maalis-huhtikuulla, huoltajina toimivat kippari, masinisti, täkkimies ja lämmittäjä paattia kohti. Masinisti ja lämmittäjä kunnostivat koneet ja kattilan, kippari ja täkkimies purjehdusvarusteet, sekä maalasivat laivan rungon ja täkkipuolen rakenteet. Pyydyskarissa tehtiin töitä viikkokunnissa, kotona käytiin pyhäisin. Telakalla ollessa asuttiin joko Pyydyskarissa tai Varjakan saaressa. Pyydyskarissa oli siihen aikaan oma työmaaruokala. Telakalla oli myös oma sähkölaitos jossa oli höyrykattila, makaava höyrykone ja generaattori.

Voimalaitosta hoiti monet vuodet Kurtti-Heikki niminen mies. Hän oli hyvin erikoinen persoona, hänestä voisi kirjoittaa oman pakinan. Hän asui kaiket ajat konehuoneessa ja teki työtä vuorotta. Heikin vuode oli epämääräinen turkki- ja ryysyläjä. Kylpemisen hän suoritti siten, että konehuoneessa oli 200 litran tynnyri, siinä olevan veden Heikki lämmitti höyryletkulla. Sitten hän meni tynnyriin niin, että hyvin karvainen pää vain näkyi reunan yli. Saippuaa en nähnyt Heikin käyttävän ollenkaan. Aikansa tynnyrissä kyykittyään hän hyppäsi lattialle ja iho oli melkein kuiva, vain pisaroita siellä täällä niinkuin sorsalla. Se johtui siitä, että iho oli voiteluöljyssä ja rasvassa.

Paateissa työskenneltiin kolmessa tuurissa eli käytettiin ns. merivahtisysteemiä. Sen mukaan tehtiin 4 tuntia työtä ja välillä oli 8 tuntia vapaata. Vapaapäiviä ei koko kesänä juuri joudettu pitämään. Joskus sattui, että päästiin tarakan kanssa Patelaan tai Nuottasaareen sunnuntaiksi, silloin väki pääsi kotona käymään. Tällöinkin yhden lämmittäjän oli jäätävä laivalle patavahtiin eli pitämään kattilassa pieniä tulia ja höyrypaineitta yllä. Enimmäkseen oli kiire, että oli välittömästi lähdettävä uutta tarakkaa hakemaan. Se oli usein jo tiedossa ennen perille tuoloa, sillä isoimmissa hinaajissa oli ainakin jo v. 1948 radiopuhelimet, joilla pidettiin yhteyttä maihin, esim. liikennepäällikköön säännöllisesti. Mennessä vietiin tyhjät puomit ja roomuun lastatut nippauslangat ja kettingit tarakantekopaikalle. Joskus kävi Ii-jokisuulla niin hyvä tuuri, että ei päästy merelle, silloin pantiin sauna lämpiämään ja otettiin makoisat löylyt. Ii-jokisuulla Yks`-Pensaassa oli mm. erittäin hyvä uiton sauna jota lämmitettiin aina kun oli tilaisuus.

Polttoaineena paattien kattiloissa käytettiin kolia eli kivihiiltä, 2-metrisiä ropsia, halkoja ja sahan jätepuuta. Oli myös kolme paattia joissa oli öljylämmitys, niissä lämmittäjien työ oli helppoa. Patelassa, kun olitiin laivojen passauksessa, poltettiin Huikosen möljästä purettuja rimojakin. Silloin eltari sai hikoilla, kun yritti kovassa merenkäynnissä syytää rimoja pesään ja käyttää konetta sekä rasvata sitä. Pitemmälle hinausmatkalle lähdettäessä hiiltä tai puita joutui ottamaaan myös täkille. Oulu 2:n upposi aikoinaan mukanaan 9 henkeä, todennäköisesti siitä syystä kun siinä oli täkillä kolia ja täkiltä alas kolipostiin johtavat luukut olivat auki. Matkalla tuli myrsky, jolloin vesi virtasi konehuoneeseen. Tyhjennyspumput menivät mahdollisesti epäkuntoon, konehuone täyttyi vedellä, paatti upposi kadoten miehistöineen jäljettömiin jossain Pyhä-Kalajoen edustalla.

Pisimmät hinausmatkat tehtiin Kemistä ja Kalajoelta. Hinausaika esimerkiksi Kemistä kesti normaalisti 2-3vrk, mutta jos sattui kovia tuulia, saattoi kulua 2 viikkoa ennen kuin päästiin perille Nuottasaareen. Oulu Oy:llä oli monta paattia joihin oli rakennettu kattilat sekä koneet Oulun Konepajalla Pikisaaressa. Höyrykoneiden tehot vaihtelivat n. 50 – 300 hv:n. Kattiloiden paine oli yhteensä 10 kiloa. Hinaajaliikenne loppui 70-luvun alkupuolella kuljetukset hoidettiin tämän jälkeen autoilla, ja sahatavara lastattiin nipuissa suoraan laivaan. Näin muisteli nyt 82 vuotias perämies Lauri Starck. Hän palveli Oulu Oy:tä 50 vuotta, josta ajasta yli 30 vuotta hinaajissa.