Kulttuuritoiminta Honkapirtillä

Honkapirtti

Sodanjälkeinen yhteiskunnallinen ilmapiiri maassamme heijastui myös teollisuudessa: poliittiset taistot käytiin lattiatasolla, kun taas hieman yllättävästi työnantaja-työntekijäjärjestöjen yhteistoiminta sujui entistä jouhevammin. Syitä tähän lienee useitakin, mutta omasta lähipiiristä nousevat esiin sodat läpikäyneiden yhteiset kokemukset.

Suurissa teollisuusyrityksissä ruvettiin entistä enemmän panostamaan koko henkilöstön hyvinvointiin, mikä merkitsi Oulu-yhtiössä sosiaaliosaston perustamista ja jatkuvaa voimistumista. Isäni oli yhtiön ensimmäinen sosiaalipäällikkö ja hän sai verrattain vapaasti muokata sekä oman, että työlähimmäisensäkin työnkuvat. Tämä näkyi siinä, että yhtiön sosiaalinen toiminta toi heti alkuunsa perinteiden, sosiaalityön lisäksi kulttuurin ja liikunnan yhtiöläisten helposti saataviksi.

Tammikuun viides päivä 1949 on tämän tarinan konkreettinen alku; silloin näet valtakunnan hallitus hylkäsi Pateniemen Demokraattisen yhdistyksen vaatimuksen Oulu Oy:n omistuksessa olleen seuratalon luovuttamisesta yhdistykselle. Yhtiön johtokunta oli jo aikaisemmin tehnyt päätöksen ränsistyneen seuratalon korvaamisesta uudella. Päätöksentekoa helpotti jo vuodesta 1947 jatkunut yhtiön voitollinen tulos. Vuosi 1952 oli sitä vastoin yhtiölle raskaasti tappiollinen, joten rakentamisen ajoitus oli paras mahdollinen; vuodenkin myöhentyminen olisi vienyt rakennushankkeen lykkäämisen hamaan tulevaisuuteen.

Ajan henkeä kuvaa hankkeen suunnittelua aloitettaessa asetettu tavoite rakentaa valistustalo, johon yhdistyisivät yhdistetty elokuva- ja juhlahuoneisto, urheilusali, opetuskeittiö sekä huoneita erilaatuista kerhotoimintaa varten, yhtiön ylläpitämälle kirjastolle varattiin myös omat tilat.

Perusteellinen ennakkosuunnittelu toikin toivotun lopputuloksen eli rakennuksen, joka palveli pateniemeläisiä vuosikymmeniä; ensiksi yhtiön ylläpitämänä toimintana ja nykyään kaupungin ylläpitämänä.Rakennustyöt sujuivat ilman suurempia häiriöitä ja talon avajaisjuhlat pidettiin 15.4.1951.

Miten sitten toimitusjohtajan visio toteutui? Vuoden 1951 tapahtumat vastaavat tähän kysymykseen.

Juhlasalin, johon mahtuu 300 katsojaa, tapahtumakalenteri näyttää, että jo 21.4 Pateniemen Urheilijat järjestivät juhlailtamat ja seuraavana päivänä pitivät Helsingin Työväen Naislaulajat konsertin. Samanaikaisesti alkoivat elokuvanäytännöt kaksi kertaa illassa suunnuntaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin. Oulun Teatteri oli ensimmäisen kerran testaamassa näyttämötilat 16.5 D.H Lawrencen näytelmällä” Poikani on minun”.Oulun teatteri kotiutui oitis Honka-Pirtin upeisiin tiloihin.

Oppera vieraili ensi kertaa Honka-Pirtissä 29.6 esittämällä täydelle katsomolle Johann Straussin operetin Wieniläisverta, sekä oopperan baletti vieraili myös sen aikasine huipputanssijoineen.

Runsas kulttuuritarjonta ei olisi ollut mahdollista ilman Oulu yhtiön voimakasta sponsorointia. Yhtiö ei perinyt korvausta tilojensa käytöstä vaan päinvastoin maksoi esityksistä, millä pidettiin pääsylippujen hinnat mahdollisimman alhaisina yhtiöläisille. Oulun teatterin näytöksiin Oulu yhtiöläiset saivat 50%;n alennuksen lippujen hinnoista ja Oulun Orkesterin yhtiöläiskonsertteihin ei ollut pääsymaksua lainkaan. Tavallisesti yhtiö vielä järjesti vierailijoille ”karonkan ”kaikilla mausteilla. Tämä oli omiaan houkuttelemaan silloin kehnosti palkattuja taiteilijoita Pateniemeen.

Alkujaan opetuskeittiöksi kaavaillusta tilasta muotoutui monipuolinen kotitalouskeskus mallikeittiöineen ja askarteluhuoneineen. Äiti-iltoja oli joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina ja tyttökerhoja viikoittain. Lasten hartaushetkiä pidettiin säännöllisesti samoin kuin pyhäkoulua.

Elävimmät muistot minulle jäivät liikuntasalista, jossa laajamittainen toiminta aloitettiin heti talon valmistumisen jälkeen. Yhtiö järjesti ohjattuja harjoituksia. Lajeina olivat ainakin paini, lentopallo, koripallo, muokkausvoimistelu ja telinevoimistelu. Pateniemen Naisvoimistelijat ja Pateniemen Urheilijat aloittivat säännöllisen harjoitustoiminnan vuonna 1953.

Honka-Pirtin harrastustoiminta oli jo 1955 saanut vakiintuneet muotonsa. Säännöllinen viikko-ohjelma oli varsin monipuolinen. Kerhohuone oli myös ahkerassa käytössä. Siellä kokoontuivat mm. tyttöjen ja poikien kerhot, sekakuoro, shakkikerho ym. Kirjasto oli auki maanantaisin, torstaisin ja lauantaisin.

Honka-Pirtistä oli tullut todellinen ”valistustalo”, jossa sekä hengen- että ruumiinkulttuuri kuin myös moninaiset kotitalouteen liittyvät opetus- ja harrastustoiminnat olivat löytäneet tyyssijansa, aivan kuten toimitujohtaja Aulis O. Kairamo vihkiäispuheessaan toivoi.

Heikki Alanne

Lainaus Sisäinen Tiedotuslehti ST Joulukuu 1982

Honka-Pirtti ja Pateniemen urheilukenttä kaupungille

Osana Oulu Oy:n ja Oulun kaupungin välisiä kiinteistö- ja maakauppoja
siirtyvät Honka-Pirtti ja Pateniemen urheilukenttä ensi vuoden alusta kaupungin omistukseen. Honka-Pirtti valmistui vuonna 1951. Vuodesta 1966 lähtien kaupungille vuokrattu urheilukenttä perustettiin vuonna 1951 ja vihittiin käyttöönsä olympiakesänä 1952.

Ajan mittaan yhteiskunta on ottanut enemmän huolehtiakseen ihmisten
kulttuuri- ja liikuntatarpeista. Honka-Pirtin ylläpito ei ole enää yhtiön kannalta tarkoituksenmukaista. Kaupungin omistuksessa sitä voidaan paremmin hyödyntää alkuperäisessä tehtävässään ”pateniemeläisten hyvien harrastusten tyyssijana”.

Ensin oli seurojentalo

Aikaisemmin Honka-Pirtin paikalla oli Pateniemen seurojentalo. Yhtiön eläkeläisen Uuno Vianderin mukaan silloinen Pateniemen Puutyöväenosasto 83 osti rakennuksen vuoden 1903 paikkeilla. Taloa laajennettiin 1909-11, jolloin saatiin näyttämö, isompi sali ja puhvetti. Rahat lainattiin Haukiputaalaiselta Tynnyrimäeltä korkeaa korkoa vastaan. Korko oli maksettava minuutilleen tiettynä aikana. Niinpä työläiset tekivät jekkua ja maksoivat sitten lainan viimeisen erän viisipennisinä, ja Tynnyrimäeltä meni päivä niitä laskiessaan.
Kolmikymmenluvulla ammattiosasto menetti talonsa. Sittemmin se myytiin
huutokaupassa Kajaanin Puutavara Oy:lle, jolta se siirtyi Uleå-yhtiölle
ja edelleen Oulu Oy:lle.

Uuteen taloon.

Sotien jälkeen virisi ajatus huonokuntoisen rakennuksen korvaamisesta uudella. Vuonna 1950 vanha talo purettiin ja uuden ajanmukaisen valistustalon rakentaminen aloitettiin. Piirustukset laati dipl. Arkkitehti Uki Heikkinen (Hakkeita 5/50). Harjannostajaiset pidettiin syyskuun alkupäivinä.

Valistustaloon tulevan elokuvateatterin nimestä julistettiin nimikilpailu. Ehdotuksia tuli puolensataa, joista äänestykseen pääsi seitsemän: Kino Hakku, Kino-Kehä, Kino-Tarha, Lohikino ja Pate-Hovi. Honka-Hovi oli muutettu neiti Terttu A Penttilän ehdotuksesta Mänty-Hovi. Konttoristi Heikki Lehto oli esittänyt Pate-Hovia. Mutta parhaan keksi edellisten pohjalta laivauskonttorin hoitaja Ernst Littow: Honka-Pirtti, ”supisuomalaisemman ja paremmin ympäristöön sopivan”.

Vapaiden harrastusten palatsi

Honka-Pirtti avattiin 15.4.1951. Juhlassa puhuivat hallintoneuvoston jäsen maaherra Kalle Määttä, toimitusjohtaja Kairamo ja sosiaalineuvos Akseli Kaskela. Honka-Pirttiä ei vihitty juhlallisin menoin – ovet vain avattiin, vaikka ”totuuden nimessä on sanottava, että Honka-Pirtin tapainen vapaiden harrastusten palatsi olisi aivan hyvin voitu vihkiäkin. Sen ovenpieleen olisi esimerkiksi voinut kopauttaa shamppanjapulloa. Onhan talo tienviitta koko maan teollisuudelle” (Hakkeita 4/51).

Honka-Pirtissä oli ”täydelliset näyttämölaitteet”. Sellaista ei ollut koko Pohjois-Suomessa. Oulun kaupunkikaan ”ei kyennyt saamaan valistustaloa, vaikka tuota ajatusta oli jo haudottu traditionaaliset viisikymmentä vuotta”. Sisäurheiluhalli oli viimeistä huutoa, arvovaltaista asiantuntijaa oli haastateltu, ravintolahuone ”valoisa ja hillitty”, keittiössä ”sähköhellat ja leivinuunit ja puuhellat emäntien opetella keittotaidon salaisuuksia”. Honka-Pirtin ravintolaa piti Oulun Osuuskauppa. Kun sisäurheilusali suljettiin kesäksi, oli ensimmäisen puolentoista toimintakuukauden aikana kertynyt 1736 henkilökohtaista harjoitusta, joista yhtiön järjestämiä 894 ja urheiluseurojen 842.

Elokuvia ja kiertueita.

Elokuvia oli neljä kertaa viikossa. Orpopojan valssi nähtiin jo avajaisiltana. Pateniemen Urheilijat piti juhlailtamat 21.4. Salin uskottiin tulevan vilkkaaseen käyttöön. Aiottiin jopa ”jarruttaa sen luovuttamista kaikenkaltaisille heikoille kiertueille, joitten ainoana tarkoituksena on kerätä rahat pois”. Kevään aikana vieraili Oulun näyttämö ”yhteiskunnallisella näytelmällään ”Poikani on minun ja ”keveällä iloittelullaan” Orpopojan valssi, jossa Alfred Tannerina oli Pentti Pääkkönen.

Kun Suomalainen Ooppera esitti 29.6 Leharin operetin Wieniläisverta, insinööri Yrjönen ”tervehti vieraita kukkasin pateniemeläisten puolesta ja varastonhoitaja Oikarinen hieman kainostellen paikkakunnan poikamiesten puolesta balettia”. (Hakkeita 7/51)

Aku Korhosen 35-vuotisnäyttelijäkiertue esitti 3.10 Luulosairaan. ”Maankuulu laulaja” Väinö Sola vieraili ”miellyttävin toivekonserttiohjelmin” 29.10. Tähän tilaisuuteen järjestettiin kaupungista ”omnibus-kuljetus”. Seuraavana kesänä 1952 oli Salli Karunan, Leif Wagerin, Eva Hemmingin ja Paavo Jänneksen
teatterikiertue ja Suomalaisen Oopperan baletti Pessi ja Illusia, sekä
30.3.1952 revyyteatteri Punainen Mylly mustalaisseikkailullaan Johan nyt on markkinat.

Honka-Pirtillä ennen Broadwayta

Syksyllä 1951 alkoi Oulun Teatteri järjestää kaksoisensi-iltoja, joista jälkimmäinen oli Honka-Pirtillä. Yhtiöläisiä kehoitettiin varaamaan lippunsa ajoissa, koska ”näytelmät siellä nähtynä olivat jotakin kokonaan toista kuin kaupungissa”. Ensimmäinen tällainen ensi-ilta oli Topiaksen ”riemukas farssi” Savon Sulttaani.

Oulun teatterin uutuus ranskalaisen Albert Husson esikoisnäytelmä
Enkelien keittiö nähtiin Honka-Pirtillä 3.12.1952. Sen kantaesitys oli ollut Pariisissa saman vuoden tammikuussa. New Yorkin Broadwaylla se nähtiin vasta helmikuussa 1953. Tässä näytelmässä katsojaa saattoi ”oudoksuttaa se tapa jota kirjailija käyttää antaessaan kolmen rangaistusvangin (enkelin) näin huvinäytelmän puitteissa tehdä murhan vaikka tarkoitus olikin hyvä ja paha sai palkkansa”.

Olympiavuonna juhlalliset avajaiset

Pateniemen urheilukenttä vihittiin soihtuviestin merkeissä 9.7.1952 kaksituhantisen yleisöjoukon eläessä unohtumattomia hetkiä. Kentän rakensi yhtiön rakennusosasto rakennuspäällikkö Suomion suunnitelmien mukaan. Sen luovutti yhtiön puolesta yli-insinööri G.Kulvik. Läsnä olivat maaherra Kalle Määttä, Haukiputaan kunnan ja urheilulautakunnan sekä SVUL:n ja TUL:n piirien ja paikallisten urheiluseurojen edustajat. Juhlayleisö lähetti ”uudesta urheilupyhätöstään” sähketervehdyksen ulkomaanmatkalla olevalle toimitusjohtaja Kairamolle.

Urheilijaveteraani toimistopäällikkö Vihtori Irjala (Pateniemen Urheilijat) toi kentälle olympiasoihdun, jota Oulun varuskuntasoittokunta tervehti olympiafanfaarein ja yleisö seisaalleen nousten. Keskikentällä sen otti vastaan Suomen painimestari Tauno Holappa (Pateniemen Vesa) ja lähti kuljettamaan sitä kohti Oulua. Olympiafilmin I osa Kansat kohtaavat nähtiin sitten Honka-Pirtissä joulukuussa 1952 ja II osa Kultaa ja Kunniaa huhtikuussa 1953.

Monenlaista ehti Honka-Pirtti loistonsa päivinä nähdä. Pelkkää viihdettä se ei tarjonnut; sen suojissa on vietetty häitä, pidetty myös pyhäkoulua ja hartaushetkiä. Niinpä pääsiäisenä 1953 Honka-Pirtin jumalanpalveluksessa puhui piispa Väinö Malmivaara. Maisteri Hjördis Oivo puolestaan puhui lasten hartaushetkessä 15.6.1952.

Honka-Pirtillä on ollut myös kirjasto

Kauppaneuvos Kalle Välimaa perusti Pateniemen kirjaston vuonna 1933 lahjoittamalla alkupääomaksi 200 kirjaa. Aluksi se nimi oli Kalle Välimaan Kirjasto. Nimi muutettiin 31.3.1944 Oulu Osakeyhtiön Pateniemen Kirjastoksi. Aluksi se toimi Seurojentalolla, sitten työmaaruokalassa ja Honka-Pirtissä. Yhtiö lahjoitti kirjat (2850 kpl) Oulun kaupungille sen avattua Pateniemen sivukirjaston vuonna 1965 Honka-Pirtillä samoissa tiloissa. Täältä kirjasto siirtyi Pateniemen peruskoululle.

Mainokset